Vain parasta ja siitä vielä paremmaksi

Moikka!

Yritän täällä blogissa kirjoittaa erilaisista aiheista, jotta sisällössä olisi vaihtelevuutta ja jotta näitä kirjoituksia olisi kiva lukea. Välillä tämä kirjoittaminen onkin ollut ehkä pientä empiiristä kokeilua, kun on testaillut erilaisia tapoja kirjoittaa tehdessä postauksia tänne. Näitä blogeja kynäillessä saa heittäytyä luovaksi ja antaa sanojen virrata valmiiksi kirjoitukseksi.

Välillä (no okei tunnustan, usein, hahah) huomaan kuitenkin olevani aika kriittinen omasta työnjäljestä, etenkin näitä hallitushommia tehdessä, ja miettiväni, että olenko tähän varmasti tyytyväinen. ”Onks tää aihe nyt varmasti lukijoita kiinnostava? Toimiko tämä ja tuo sanavalinta tässä kohtaa? Onks tässä postaus nyt tarpeeks naseva?” jne jne. Välillä blogin aiheet syntyvät superhelposti, kun joskus taas on niitä hetkiä, kun pohtii pitempään, että mistä sitä kynäilisinkään tällä kertaa. Tätä pohtiessa ja pyöritellessä ideoita päässäni, päädyin jotenkin miettimään perfektionismia ja sitä miten se vaikuttaa elämään. Tuntuu, että perfektionismia liikkuu paljon ympäillä, kun lähipiirissä on paljon kunnianhimoisia ihmisiä, jotka tekevät täysillä omaa juttuaan.

Hyvin moni opiskelukavereista ja muutenkin läheisistäni ovat hyvin kunnianhimoisia tyyppejä, jotka pyrkivät tekemään kaiken mahdollisimman hyvin ja siihen vielä vähän extraa päälle. Jotenkin myös meidän Assien keskuudessa tämä tuntuu olevan yleistä, koska olemme aika tehokkaita ja tunnollisia, eikö vaan. ;D Se on toki vain hyvä ominaisuus ja ihailenkin ihmisiä, joilta löytyy kunnianhimoisuutta. Pieni perfektionismi saattaakin olla hyvästä ja välillä on vaan niitä hetkiä ja asioita, joita haluaa hioa timanttisen täydellisiksi.

Image result for perfektionismi

(Liika) täydellisyyden tavoittelu turhauttaa usein.

Tunnistan, että itsessänikin asuu pieni perfektionisti, joka salaa haluaa että kaikki on täydellistä. Okei no, kaikessa en ole niin ankara itselleni ja on niitä hetkiä, kun ajattelen että ”kuha tää tehtävä menee vaa läpi” Voisin melkein kutsua itseäni laiskaksi perfektionistiksi. Haluan tehdä kaiken parhaani mukaan ja niin hyvin kuin osaan, mutta toisaalta kyllä mussa asuu se laiskottelijakin, joka haluaa päästä mahdollisimman helpolla. Ristiriistaista. 😀

Perfektionismi on omalla tavallaan hyvä asia. Se ajaa tekemään parhaansa ja usein silloin kun on pieni täydellisyyttä tavoitteleva moodi päällä, niin silloin työskentelee yleensä huolellisemmin. Toisaalta taas kaiken voi vetää aina överiksi. En nyt puhu tietenkään mistään pakkomielteisestä perfektionismista, vaan niistä hetkistä, kun tekee jotain pikkuisen liian tunnollisesti. Helposti sitä ottaa paineita, että oman työnjäljen pitää olla täydellistä, vaikka usein se että tekee parhaansa riittää. Toki on hyvä olla tunnollinen, mutta mitään ei pidä ottaa liian vakavasti. Eli mun pointti varmaan siis oli, että kyllä se hyvä on. 😀

Ole kuin tämä kissa. Älä murehdi liikaa.

Ole kuin tämä kissa ja ota rennommin. Älä mieti liikaa.

Jos jotenkin tätä kaikkea pitäisi nivoa yhteen, niin näissäkin asioissa varmaan se kliseisen kuuluisa kultainen keskitie on hyvä. Helposti sitä on kovin ankara itselleen työnjäljestään ja siitä, että vaikkapa juuri tämän raportin pitää nyt olla täydellinen. On hyvä olla tunnollinen, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä vaan joissakin asioissa päättää, että tämä on tarpeeksi hyvä. Ja yleensä se onkin. Eli no worries, se on just hyvä.

Tsemppiä alkaneeseen uuteen jaksoon, viimeisiä viedään!

Terkuin
Foluso