Tapahtumat
Haalarimerkit
Opiskelijoiden tärkein tuntomerkki on haalarit ja haalareiden paras koriste on haalarimerkki. Niinpä ne ovatkin lyömätön osa kunkin omaa opiskelijaidentiteettiä. Haalarimerkeistä ja niiden määrästä voi yleensä päätellä kantajansa opiskeluvuosien määrän lisäksi esimerkiksi aktiivisuuden varsinaisessa opiskelijaelämässä, sillä suurista bileistä saa usein tapahtuman virallisen merkin matkaansa. Haalarimerkkien määrä kertoo myös kantajansa ompelutaidoista.
Muutama ylimääräinen merkki on syytä pitää aina bileissä mukana taskunpohjalla, jotta voi tilaisuuden tullen vaihdella niitä muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä on tärkeä osa haalari- ja opiskelijakulttuuria sekä tietysti oiva tapa tutustua uusin naamoihin.
Hienoja haalarimerkkejä niin vaihdettavaksi kuin oman haalarin yksilöimiseksi löydät HSOY:n toimistolta kellarista!
Haalarietiketti
- Haalaria käytetään useissa niin korkeakoulukohtaisissa kuin valtakunnallisissakin opiskelijatapahtumissa. Tapahtuman järjestäjä ilmoittaa, mikäli haalarien käyttö on suotavaa.
- Haalaria ei pestä, vaan ainoastaan tuuletetaan tarvittaessa. Epämiellyttävät tahrat voidaan poistaa paikallisesti. Pidäthän kuitenkin haalarisi siistinä.
- Haalarimerkit ommellaan aina käsin, ei liimata, nidota tai käytetä muitakaan epäsoveliaita kiinnitystapoja! Merkkien sijoittaminen haalareihin on erittäin vapaata. Seuraavassa on kuitenkin muutamia sijoitusohjeita.
a. ”Tutor”-merkki sijoitetaan vasemman reiden kohdalle, noin 20 senttiä vyöstä alaspäin.
b. Oman yhdistyksen (HSOY) merkki ommellaan vasempaan rintataskuun.
c. HELGAn merkki ommellaan oman yhdistyksen merkin yläpuolelle.
d. ”Kastettu”-merkki ommellaan kauluksen niskapuolelle.
e. Vuosittaisille tapahtumamerkeille voi varata omat paikkansa jo etukäteen, jotta ne olisivat loogisesti samassa paikassa.
f. Ethän ompele mainosmerkkejä haalariisi! Mainostajat, joita mainostamme, ovat maksaneet omista mainoksistaan, jotka on painettu haalariin. - Pidettäessä haalaria vyötäisillä sidottuna alaselässä tulisi näkyä kokonaisuudessaan ”HAAGA-HELIA” ja edessä oman yhdistyksen merkki.
- Reisitaskussa on hyvä pitää mukana ompelematta olevat merkit, vaihtomerkkejä ja ompelutarvikkeet. Tussi on myös kätevä varuste reisitaskuun, sillä myös ikimuistoiset opiskelijatovereiden kirjoittamat terveiset kuuluvat olennaisesti haalarikulttuuriin.
- Lahkeita voidaan vaihtaa toisen korkeakouluopiskelijan kanssa, mikäli on harrastettu ”läheistä” kanssakäymistä hänen kanssaan. Haalarin muita osia voi vaihtaa myös kavereiden kesken.
- Haalarin kanssa kannattaa käyttää vyötä. Muita hyviä lisävarusteita haalariin ovat esimerkiksi pullonavaajat, muoviset mukit/lasit, taskulamppu ja muut killuttimet.
- Muista, että haalarisi kertoo, mistä korkeakoulusta olet, joten käyttäydy sen mukaisesti! HELGAn haalareiden väri on uniikki
(Via Lattea), joten missä ikinä tapaatkin saman värisiin haalareihin pukeutuneen henkilön kuin itselläsi on, tiedät kyseisen henkilön opiskelevan HAAGA-HELIAssa! =)
Tapahtumia
Omien bileiden lisäksi mahtavia opiskelijatapahtumia järjestetään tasaisesti ympäri vuoden! Suurissa tapahtumissa hauskanpidon lisäksi oman koulun tyylikäs edustaminen on tärkeää, muistakaa siis haalarit ja hyvä meininki!
Fuksiaiset
Vuoden tapahtuma erityisesti uusille opiskelijoille. Yksi parhaista tavoista tutustua kanssaopiskelijoihin ja viettää railakas päivä, ilta ja yö! Mahdollisuus myös luovaan pukeutumiseen… Must!
Tradenologia
Kaikkien tradenomien syksynavausjuhla. Tapahtumassa kilpaillaan joukkueissa ja parhaiten ja tyylikkäimmin päivästä selvinneet voittavat kisojen kuninkuuden. Lisäbonuksena tänä vuonna tietysti Turun mainio yöelämä. Lisätiedot: www.tradenologia.net
Hämeenkadun Appro
Yksi perinteikkäimmistä opiskelijatapahtumista Suomessa, jonka juuret juontavat aina 1970-luvulle! Tampereella, Hämeenkadun ympäristön ravintoloissa pääsee suorittamaan akateemisen tutkinnon juomien nauttimisessa… Eikä pidä unohtaa illan loistavia loppubileitä huippuesiintyjineen. Näihin rientoihin viedään liput käsistä, ole siis valppaana! Lisätiedot: www2.boomi.fi/appro
Laskiainen
Laskiaistiistaina mäenlaskun lisäksi voi nauttia teekkareiden järjestämistä Gravitaatio-bileistä! Vuonna 2008 sankoin joukoin väkeä vetäneet juhlat juhlittiin Onnelassa ja yleisön viihdyttämisestä vastasivat muun muassa Eläkeläiset. Näissä juhlissa pääsee tapaamaan kätevästi muiden alojen opiskelijoita ja saa samalla puhtia vasta-alkaneeseen kouluviikkoon! Lisätiedot: www.gravitaatio.fi
GooM-risteily
Helmikuussa tärähtää helpotusta opiskeluun myös risteilyn muodossa. Osallistuminen tähän Suomen suurimpaan opiskelijatapahtumaan on takuuvarma keino irrottautua arjesta ja parhaiten se onnistuu 46 tunnin SuperGoomilla. ”Abiristeily potenssiin tuhat!” Lisätiedot: www.goom.net
Helsinginkadun Appro
Hesarin ja sen ympäristön baareissa, Kallion sydämessä, hieman ennen Vappua järjestettävä mahtava keväänavausjuhla, jonka idea on sama kuin Hämeenkadun Approssa eli akateemisen tutkinnon suorittaminen baarikerroksen yhteydessä. Tunnelma on loistava kun sadat eri alojen opiskelijat täyttävät aurinkoisen Kallion kuppilat ja terassit. Loppubileitä ei myöskään sovi unohtaa! Lisätiedot: www.helsinginkadunappro.net
Vappu a.k.a. WAPPU
Opiskelijoiden juhlien juhla on Vappuna, joka alkaa viimeistään 30.4. kun kirmataan Espalle ajoissa Mantan lakitusta seuraamaan ja välittömästi sen jälkeen vallataan Senaatintorilla Tuomiokirkon portaat! Vapun päivänä istuskellaan mieluiten koko päivä aikaisesta aamusta lähtien piknikillä Kaivopuistossa, jossa Helgallakin on perinteisesti ollut teltta. Bileitä löytyy Vapun ympärillä liikaakin, parhaita vain valitsemaan! Lisätiedot: www.helga.fi
AATU eli Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto
Kun haluat palkita itsesi kunnolla kevään ahkeroinnista, suuntaa Turkuun toukokuun puolessa välissä. Aurajoen ravintolalaivoja kaveriporukassa kiertäen voi viettää loistokkaasti kauniin kevätpäivän. Samalla tietysti kerätään suoritusmerkintöjä juoduista juomista tutkintoa varten. Korkeimpana tutkintona on Poiju (lopun voikin arvata)! Liput tapahtumaan myydään nopeasti. Lisätiedot: www.aatu.fi
Kovakuntoisille
Niille, joille perusbileet eivät aivan riitä, löytyy haastetta opiskelijoille suunnattujen laskettelureissujen muodossa. Näistä mainittakoon useammassa Euroopan kohteessa kevättalvella järjestettävä Hupellus. Reissuun pääsee edullisesti ja meininki on taattu, kun eri alojen opiskelijat ympäri Suomea kohtaavat rinteessä ja afterskissä. Koska suoranaista festaritunnelmaa riittää viikoksi yhteen soittoon, ei kovimmankaan juhlimiskunnon omaava yksilö pääse tylsistymään.
Samalla reseptillä bile/laskureissuja järjestää myös Jookoskookos -matkatoimisto, jonka kohdelistoilla on esimerkiksi Hiihtoloma Slovakiassa. Oman säväyksensä reissaamiseen tuo reilun 30 tunnin bussimatka määränpäähän. Perillä ei laskettelutaidoilla ole väliä, tekemistä riittää vaikka ei rinteeseen koskaan pääsisikään. Sen takaa seudun huokea hintataso ja mielenkiintoinen yöelämä. Lisätiedot: www.hupellus.net ja www.jookoskookos.com

